Olen tavoitettavissa kellon ympäri!

Jasmina Kälkäjä

Hei! Olen taiteilija, shamaani ja moniosaaja.  Asun kanin (Nipa) kanssa Porissa ja teen fyysiset palvelut ja toiminnat täällä. Rummutuksella ja laulullani saan ihmiset lepäämään ja matkailemaan tietoisuudessaan. Järjestän tilaisuuksia ja minun palveluja voi tilata kotiisi taikka tilaisuuteesi! Mielellämme tahdomme auttaa yhdessä valoperheeni kanssa ja tuoda ihmisille uusia kokemuksia!

''Minua on ohjannut ehdoton rakkaus ja sen elämännäkemys läpi elämän.''

HENKISYYS on ollut aina yksi osa minua. Olen siis pienestä asti ollut henkimaailman kanssa yhteydessä, kunnes siitä tuli osa todellisuutta satumaan tavoin. Shamaani/Ylösnousemus matkani alkoi vuonna 2022 milloin henget haki minut. Ja olen tehnyt tätä tietoista henkistä puhdistutumista siitä asti, minkä opeilla ja tiedoilla voin auttaa maata sekä muita ylösnousemus prosesseissa.

TAIDE taas on tapani kuvata sisäistä matkaani, kokemuksiani ja se on yksi luomisvoimistani saada henget näkyväksi ajassa ja paikassa. Käsittelen myös monia aiheita henkisyydestä, sielun kuolemattomuudesta sekä maan teatterista. Millaista on esim. elää kahden maailman välissä.

Seuraa Instagramissa  & saat tietää tapahtumista, uusimmista teoksista sekä alennuksista!

Ansioluettelo

Jasmina Kälkäjä, sv. 1996


Koulutus

2024 SAMK, Kankaanpää, Kuvataiteilija 2024-2028

2023 Porin taidekoulu

2023 Myynnin ja markkinoinnin koulutusohjelma 6kk

2022 WINNOVA, Pori, Liiketoiminnan ammattitutkinto: Myynnin ja markkinointiviestintä osaamisala

2021 Kundaliinireiki hoitaja, kurssi

2015 Sataedu, Nakkila, Audiovisuaalisen viestinnän perustutkinto: Media-assistentti, elokuva- ja tv-alan tuotantoassistentti pk

Omat näyttelyt

2024 ''Satumaa'', Annis

2023 ''Matka minuun'', Annis

Ryhmänäyttelyt

2026 “TAKING SPACE” SAMK, Kankaanpää
 
2025 ”Kevät näyttely” SAMK, Kankaanpää

2023 ''Maalissa'' Porin taidekoulun aikuisten lopputyönäyttely, P-Galleria

2022 ''Porin Taidekoulu'', Porin Taidekoulu, Annis

2022 ''Porin Taidekoulun aikuisten ryhmä'', Porin Taidekoulu, Porin Kirjasto

2020 ''Passepartout'', Porin Taidekoulu Annis

Toimeksiannot

Kevytyrittäjänä yrityksessä Feeling Free To Feel v.2023/8 ->

Jäsenyydet taiteilijajärjestöissä

Taiteilijaseura Nyte ry -jäsen

Kulttuuriyhdistys Pumppu ry -jäsen

Räikee ry -jäsen

T.E.H.D.A.S. ry -jäsen

Tapahtumat

2021 Galleria 3h+k, Teos-/Joulumyyjäiset

2023 Annis, Sanataiteidenilta

2023 Let the flow go -sekatekniikka taide kurssi

Stipendit

2023 Porin kaupungin opintoavustusten lahjoitusrahaston stipendi

LUOTU WEBNODELLA Tykkäätkö tästä verkkosivusta? Omasi voi olla verkossa jo tänään. Tykkäätkö tästä verkkosivusta? Omasi voi olla verkossa jo tänään. Kuvaile ideasi, tekoäly luo ensimmäisen version. Ei koodausta, aloita ilmaiseksi.